2008 Hannu Harva toteutti pitkäaikaisen haaveensa suuremmasta ravintolatilasta. Vanha kansakoulu
Lohjan Vappulassa mahdollistaa entistä paremmin perhejuhlien ja seminaarien järjestämisen.
Alusta asti Hannes on ollut ’isännän’ ravintola – maison de maître. Isäntä on aina paikalla varmistamassa vieraiden viihtymisen. Pikkuhiljaa isännän vastuuta on siirtymässä seuraavalle sukupolvelle – Matti kantaa jo nyt päävastuun keittiöstä.
Vappulan koulu
Vappulan koulun rakennus valmistui ja koulu aloitti toimintansa 1951. Rakennuskompleksiin
kuuluui 2 luokkahuonetta, veistoluokka, voimistelusali/juhlasali sekä keittiö ja ruokala.
Opettajat asuivat ajan tavan mukaan viereisessä rakennuksessa. Pihalla jokaisella opettajalla
oli omat nimikko-omenapuunsa. Myös kirsikka- ja luumupuita istutettiin. Muutkin koulun pihalle
istutetut puut edustavat – opetustarkoituksessa – eri puulajeja. Tavallisimpien lisäksi pihalla on
saarnia, lehmuksia, hevoskastanja, hopeakuusi, marjakuusi ja verivaahtera. Vanhoja
jasmiinipensaita on säilynyt useita.
Koulun toiminta loppui Vappulassa 1991, jonka jälkeen kaupunki vuokrasi rakennusta
erilaisille toimijoille. Siellä toimivat niin voimailukerho, huutokauppakamari, rokkibändi kuin
lasten päiväkoti. Maksjoen Marttojen perua entiselle ruokalalle jäi nimeksi Marttatupa.